Eli siis vain inspiraatio on unesta, joten unessa ei todellakaan tapahtunut tuota kaikkea, ja mulla ei oo tosiaan niin hyvä unimuisti, että muistasin noin tarkasti. :3
Ja palautetta saa toki laittaa! Ja tää on tosiaan mun eka tällänen kunnon novelli joten arvostelu sit sen mukasta, kiitos. Joskus kutosella viimeks kirjotin jotain 'kunnon' tarinaa.
MIELIPITEITÄ SAA PITÄÄ KERTOA ! Mutta mielellään rakentavia sellasia.
Kotiaresti
Astelin reippaasti sisään urheilusaliin, siellä pidettiin
tänään juhlat pienille lapsille. Sinne sai tulla päiväkoti-ikäisiä lapsia. Olin
yksi valvojista, mutta ainut 16-vuotias sellainen.
Katselin pitkään ympärilleni, ja näin siellä tutun
pikkupojan. Olin nähnyt hänet viimeksi vuosi sitten. Hän muisti minut, ja
juoksi suoraan syliini. Pidin tuosta pikkuisesta tosi paljon, olin kiintynyt
häneen. Halasin poikaa takaisin, ja hän alkoi innoissaan selittää kaikkea,
mitä oli tapahtunut. Kuuntelin kärsivällisesti ja hymyilin sinisilmäiselle
pojalle. Pojan äänestä kuuli kuinka onnellinen hän oli.
Yhtäkkiä, sinä saavuit takaani, ja kyykistyit viereeni.
Ensin katsoit ruskeilla silmilläsi suoraan omiini, sitten halasit pikkupoikaa.
Ja olin hieman ihmeissäni mutta kerroin sinulle kuinka paljon pidin tuosta
pienestä pojasta, ja kuinka suloinen hän oli. Katsoit vain minua ja hymyilit.
Sanoit että sinäkin pidit poikaa suloisena.
En ollut sinuakaan nähnyt pitkään aikaan. Varmaan
kaksi kuukautta sitten viimeksi. En tiennyt miksi olit siinä, miten olit päässyt
luokseni niin kaukaa? Mutta en välittänyt siitä nyt, kun olit siinä ruskeine
hiuksinesi ja nappisilminesi.
Nousimme ylös, ja
halasin sinua tiukasti. Halasit takaisin. Olin onnellinen taas pitkästä aikaa.
Halusin pitää sinut siinä. Kysyin sinulta, jäätkö luokseni, voisitko olla
minun? Ilmeesi toteni, ja sanoit että sinun pitää miettiä ja että lähdet
hetkeksi ulos. Lähdit pois. Jäin taas yksin.
Pieni poika oli ollut vieressämme koko ajan. Hän otti minua
kädestä ja kyykistyin hänen eteensä, silmät kosteina. Hoin mielessäni
kokoajan, etten saanut itkeä siinä lapsen edessä. Poika näki kosteat silmäni ja
kysyi että antoiko se poika sinulle kotiarestia? Hymyilin pikkuiselle hieman ja
vastasin että tavallaan. Siihen pieni poika vastasi että, älä sitten itke,
kotiarestit eivät kestä kauan.
Pieni poika sai minut miettimään, oliko tämä kotiaresti
sinulta minulle? Oliko väärin rakastua sinuun? Annoitko minulle kotiarestia
rakastumisesta? Vaihtoehtoja minulla oli kaksi: joko unohtaisin sinut jolloin
en enää rakastaisi, ja pääsisin kotiarestista tai saisin sinut muuttamaan
mielipidettäsi asiasta, jolloin unohtaisit kotiarestin. Päätin kokeilla viimeistä vaihtoehtoa.
Keräsin rohkeuttani, ja lähetin sinulle viestin jossa luki
lyhyesti: Tahdon nähdä sinut nyt. Tavataan hallin pihalla. Viestin lähetettyäni
meinasin taas itkeä, mutta lähdin kuitenkin ulos.
Minun ei tarvinnut kauaa odottaa että tulet, koska ilmestyit
nopeasti nurkan takaa. Et kävellyt kauas nurkalta, jäit noin kuuden metrin
päähän minusta.
Sanoit että sinun täytyy vielä miettiä. Toivottavasti tämä
auttaa sinua miettimään, sanoin ja juoksin luoksesi. Melkein jopa hyppäsin
syliisi, katsoit minua suoraan silmiin ihanilla silmilläsi, ja varvistin hieman
että ylettäisin suutelemaan. Suutelin sinua pitkään, vastasit suudelmaan
samalla mitalla. Pidin käteni niskasi takana ja sinä kätesi vyötärölläni. Olin
taivaassa.
Halusin sinut omakseni, mutta irrottauduin sinusta. Hymyilit
minulle ja sanoit olevasi miettinyt jo tarpeeksi. Vastasin hymyysi, mutta
lähdin kuitenkin kävelemään takaisin hallia kohti. Juoksit vierelleni ja otit
minua kädestä. Kävelimme yhdessä sisälle. Olit minun. Kotiaresti oli ohi.
© Jenna ( IeatU ) 2012 & oikoluku: Repa ( Reino )
